perjantai 18. syyskuuta 2015

Viiniä ja leipää juuresta


Jonkin aikaa sitten ostin Ria Nymanin kirjoittaman Yövieras-kirjan. Ehdottomasti tyylikkäin, inspiroivin ja mielenkiintoisin ruokakirja, minkä olen käsiini saanut. Juha (Julle) Salmisen kirjassa jakama intohimo leipään sekä juuren kasvatusohje saivat minut kokeilemaan juuren kasvattamista alusta asti. 

Niinpä hankin noin litran vetoisen lasipurkin, pesin ja keittelin sen puhtaaksi ja aloitin juuren kasvattamisen: 1 dl huoneenlämpöistä vettä ja 1/2 dl ruis- ja vehnäjauhoja. Juuri jätettiin huoneenlämpöön kansi hieman raollaan. Kolmena seuraavana päivänä juurta ruokittiin samoilla aineksilla ja sekoitettiin hyvin haarukalla. 


Neljäntenä päivänä neljä tuntia ruokkimisen jälkeen juuri kupli mukavasti ja oli aika ryhtyä leipomaan. Jullen leipäohje oli lähes taidetta; taikinaa venyteltiin, taiteltiin, kohotettiin ja annettiin tekeytyä jääkaapissa vuorokausi ja taas jatkettiin. Odotukset valmiista leivästä olivat kovat, mutta jotain oli mennyt pieleen. Villihiiva ei ollut tarpeeksi ärhäkkää, eivätkä leivät olleet nousseet toivotusti. Maku oli hyvä, mutta tiivis ja painava koostumus pettymys.

Laitoin juuren kuitenkin talteen jääkaappiin, kuten kirjassa neuvottiin. Jatkossa juurta täytyisi ruokkia kerran viikossa. Seuraavalla viikolla päädyin huijaamaan hieman, käytin taikinaan tuorehiivaa ja yksinkertaisempaa reseptiä. Leivät kohosivat palahiivan ansiosta upeasti ja juuri antoi niille makua.

Juureen leivotut patongit:

1 dl leipäjuurta
50 g hiivaa
6 dl vettä
2 tl (ruusu)suolaa
1 dl kauraleseitä
1 dl spelttijauhoja
vehnäjauhoja 

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää juuri.

Sekoita mukaan loput aineet ja vaivaa taikinaan hyvä sitko. Lisää vehnäjauhoja kunnes taikina on sopivan kimmoisaa, mutta pehmeää. Kohota kaksinkertaiseksi. (noin 45 min.)

Vaivaa leivonta-alustalla hellästi kuplat pois ja taikina kolmeen osaan. Muotoile patongeiksi ja jätä leivät kohoamaan pellille liinan alle noin puoleksi tunniksi. Vedä viillot patonkeihin terävällä veitsellä ja ripottele pinnalle hieman jauhoja. Nosta paistumaan uuniin 250 asteeseen noin 15 minuutiksi.  


Itse syön mieluimmin patongin tomaattien ja oliiviöljytilkan kanssa johon ripautan hyppysellisen ruususuolaa, hitusen mustapippuria ja kuivattua timjamia. 

Meillä teinit rakastavat maustettuja patonkeja. Patonkitaikina kaulitaan levyksi ja väliin sivellään pehmeää voita, johon on sekoitettu valkosipulisilppua, suolaa, oreganoa ja basilikaa. Kääritään rullalle ja paistetaan kuten edellä.


Varmasti jonain päivänä yritän leivän leipomista pelkällä juuren omalla villihiivalla. Epäonnistuminen jäi sen verran harmittamaan. Juuri saa leivän maistumaan todella hyvältä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti