maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tarjoilut rippijuhliin


Eilen juhlittiin naapurinpojan rippijuhlia, joihin sain kunnian leipoa kahvipöydän kakut.

Vaaleassa kakussa oli täytteenä mustikka- ja sitruunamoussea. Kuorrutus on sveitsiläistä marenkia. Tuo marenki on erinomainen vaihtoehto kermalle, sillä se ei lässähdä kuumallakaan ja kestää kauniina pitkään. Marengin vastapainoksi täytyy täytteistä vain löytyä kirpeää raikkautta. 

Kolmen suklaan kakun ohje on täältä. Kakussa on omat työvaiheensa, mutta se on ehdottomasti vaivan arvoinen. Siitä on pidetty kovasti. 

Voileipäkakussa oli täytteenä kinkkua, kuten koristelusta voikin arvata. Kinkku sai kaverikseen tuorejuustoon paprikaa, punasipulia, tomaattia ja persiljaa. Herneenversot ovat ihania voileipäkakun koristeena, varsinkin näin keväällä.

Minä tein kakut, mutta isäntäväki tekee tunnelman. Aika kului siivillä nauraen, jutustellen ja nopeasti kasvavia nuoria ihastellen. Kiitokset mukavista juhlista!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Autokakku täysi-ikäiselle


Ystävän poika saavutti ajokortti-iän, 
jota he halusivat juhlistaa synttärisankarin kulkupelin mallisella kakulla!


Leivoin kakkuun kaakaopohjan ja väleihin vadelma- sekä kaakaotäytteen. 
Sokerimassakuorrutteen alla on kaakaokreemikerros.


Tämä oli ensimmäinen näin suuri 3d-autokakkuni ja varmasti sain tehdessä muutaman harmaan hiuksen. ;) Haastava ja ennen kaikkea hauska leivontaprojekti! 


Toivotan täysi-ikäiselle makeita kilometrejä!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Karitsan potkaa ja bataattisosetta


Tänä pääsiäisenä meillä herkuteltiin pitkään haudutetuilla karitsan potkilla. 
Vierelleen tumma lammas sai pehmeää bataattisosetta.


Oluessa haudutetut karitsan potkat:

4 kpl potkia
2 isoa porkkanaa
pari sipulia
4 valkosipulinkynttä
3 tlk olutta
lihafondikuutio
mustapippuria
suolaa
timjamia
hunajaa


1. Ota lihat huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta.

2. Ruskista potkat esim. kasarissa voi-öljyseoksessa. Nosta uunivuokaan tai -pataan ja hiero pintaan anteliaalla kädellä suolaa ja pippuria. 

3. Paista hetki porkkanaviipaleita, sipulilohkoja ja valkosipulinkynsiä kasarissa ja lisää sitten olut ja mausteet. Kiehauta.

4. Kaada tai kauho liemi ja kasvikset potkien kanssa vuokaan. Peitä kannella tai foliolla.

5. Hauduta 115 asteisessa uunissa noin 7 tuntia. 

6. Kun olet ottanut potkat uunista, voit siivilöidä osan liemestä kattilaan ja keittää kokoon kastikkeeksi.

Bataattisosetta varten kuori ja pilko 2-3 bataattia. Keitä kypsiksi ja valuta vesi pois. Lisää voita ja maitoa. Soseuta sauvasekottimella ja mausta suolalla sekä ripauksella valkopippuria. 


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Keväisiä paperilyhtyjä



Kuopuksen kanssa vietettiin pitkäperjantaita askarrellen ihania paperilyhtyjä vanhan tapettikirjan kuoseista. Hauskaa ja helppoa puuhaa! Selkeä ohjevideo löytyi Photowall:ilta. Videota pääset katsomaan täältä


Valmiit lyhdyt pujotimme lahjanaruun ja ripustimme olohuoneen ikkunaan. Pienet teipinpalat pitävät lyhdyt aloillaan. Siinä ne saavat roikkua varmasti pitkään. 










Oikein hyvää 

pääsiäistä ja kevättä kaikille!

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kakkuja, kakkuja...



Jotkut ovat kyselleet, miksei tekemistäni kakuista ole kuvia blogissa. Syy oli se, että monista kakuista on tullut napattua vain kännykällä nopsasti kuva muistoksi. Kokosin joistakin kakuista ja kuvista nyt kuitenkin kollaaseja, joiden seassa olevat huonot kuvat eivät toivottavasti särje katsojien silmiä.







maanantai 9. helmikuuta 2015

Lehtikaalisipsit


Lehtikaalisipsejä on hehkutettu joka puolella, mutta en ollut saanut niitä kokeiltua. Olen kaalin ystävä, joten pakkohan näitä oli päästä maistamaan. Hyvän ohjeen sipseihin löysin täältä:

Omat sipsini maustoin vain suolalla. Maku (ja tuoksu/haju) on hyvin voimakas. Sipsejä vinkataan kokeilemaan eri mausteilla ja tujaus sitruuna-/limemehua voisi raikastaa niitä.

Meillä kukaan neljästä miespuolisesta perheenjäsenestä ei sipseille lämmennyt, joten napostelin terveelliset rouskuvat yksin kahdessa päivässä. Mieheltäni, joka ei ole kypsennetyn kaalin ystävä, oli turha pyytää suukkoa tämän jälkeen. Sipsien raskas ja voimakas maku yllätti myös minut, enkä aivan niihin ihastunut. Ehkä ensi kerralla kokeilen tuota sitrusmehua maustamiseen.

Hauskaa ja helppoa näiden tekeminen oli. Kädet oli ihana työntää vihreänä hehkuviin lehtiin ja oliiviöljyyn. 



perjantai 6. helmikuuta 2015

Runebergin tortut


"Miksi Runebergin torttuja syödään vain Runebergin päivänä?" Tätä kysyi kuopus torttua mutustaessaan. Erittäin hyvä kysymys! Jospa tekisi näitä herkullisia leivonnaisia ympäri vuoden, vaikka ne hyvin talviseen kahvipöytään istuvatkin. Omassa ohjeessani on kookossokeria ja ruiskorppujauhoja, mutta ne voi hyvin korvata normituotteilla.

Runebergin tortut:
16 kpl

200 g voita
1 dl kookossokeria
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruiskorppujauhoja
1 dl korppujauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 dl maitoa

Täyte:

paistonkestävää vadelmamarmeladia

Koristeluun:

1 1/2 dl tomusokeria
1-2 rkl maitoa

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Lisää maito ja sekoita nopeasti.

Lusikoi taikina vuokiin. Tasoita pinta jauhotetuin sormin tai esim. lasin pohjalla. Paina kolo hillolle ja  laita koloseen lusikallinen marmeladia.

Paista 200 asteessa 15 - 20 minuuttia, vuokien mallista riippuen.

Anna jäähtyä ja koristele sokerikuorrutteella. Jos haluat oikein viimeistellyn kauniita torttuja, lisää hieman hilloa vielä paistamisen jälkeen.