perjantai 3. huhtikuuta 2015

Keväisiä paperilyhtyjä



Kuopuksen kanssa vietettiin pitkäperjantaita askarrellen ihania paperilyhtyjä vanhan tapettikirjan kuoseista. Hauskaa ja helppoa puuhaa! Selkeä ohjevideo löytyi Photowall:ilta. Videota pääset katsomaan täältä


Valmiit lyhdyt pujotimme lahjanaruun ja ripustimme olohuoneen ikkunaan. Pienet teipinpalat pitävät lyhdyt aloillaan. Siinä ne saavat roikkua varmasti pitkään. 










Oikein hyvää 

pääsiäistä ja kevättä kaikille!

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kakkuja, kakkuja...



Jotkut ovat kyselleet, miksei tekemistäni kakuista ole kuvia blogissa. Syy oli se, että monista kakuista on tullut napattua vain kännykällä nopsasti kuva muistoksi. Kokosin joistakin kakuista ja kuvista nyt kuitenkin kollaaseja, joiden seassa olevat huonot kuvat eivät toivottavasti särje katsojien silmiä.







maanantai 9. helmikuuta 2015

Lehtikaalisipsit


Lehtikaalisipsejä on hehkutettu joka puolella, mutta en ollut saanut niitä kokeiltua. Olen kaalin ystävä, joten pakkohan näitä oli päästä maistamaan. Hyvän ohjeen sipseihin löysin täältä:

Omat sipsini maustoin vain suolalla. Maku (ja tuoksu/haju) on hyvin voimakas. Sipsejä vinkataan kokeilemaan eri mausteilla ja tujaus sitruuna-/limemehua voisi raikastaa niitä.

Meillä kukaan neljästä miespuolisesta perheenjäsenestä ei sipseille lämmennyt, joten napostelin terveelliset rouskuvat yksin kahdessa päivässä. Mieheltäni, joka ei ole kypsennetyn kaalin ystävä, oli turha pyytää suukkoa tämän jälkeen. Sipsien raskas ja voimakas maku yllätti myös minut, enkä aivan niihin ihastunut. Ehkä ensi kerralla kokeilen tuota sitrusmehua maustamiseen.

Hauskaa ja helppoa näiden tekeminen oli. Kädet oli ihana työntää vihreänä hehkuviin lehtiin ja oliiviöljyyn. 



perjantai 6. helmikuuta 2015

Runebergin tortut


"Miksi Runebergin torttuja syödään vain Runebergin päivänä?" Tätä kysyi kuopus torttua mutustaessaan. Erittäin hyvä kysymys! Jospa tekisi näitä herkullisia leivonnaisia ympäri vuoden, vaikka ne hyvin talviseen kahvipöytään istuvatkin. Omassa ohjeessani on kookossokeria ja ruiskorppujauhoja, mutta ne voi hyvin korvata normituotteilla.

Runebergin tortut:
16 kpl

200 g voita
1 dl kookossokeria
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruiskorppujauhoja
1 dl korppujauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 dl maitoa

Täyte:

paistonkestävää vadelmamarmeladia

Koristeluun:

1 1/2 dl tomusokeria
1-2 rkl maitoa

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Lisää maito ja sekoita nopeasti.

Lusikoi taikina vuokiin. Tasoita pinta jauhotetuin sormin tai esim. lasin pohjalla. Paina kolo hillolle ja  laita koloseen lusikallinen marmeladia.

Paista 200 asteessa 15 - 20 minuuttia, vuokien mallista riippuen.

Anna jäähtyä ja koristele sokerikuorrutteella. Jos haluat oikein viimeistellyn kauniita torttuja, lisää hieman hilloa vielä paistamisen jälkeen. 








keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Hääpuku seinälle



Kaunis hääpuku roikkui vaatehuoneessa pukupussissa. Hääpäivästä oli kulunut jo yli seitsemäntoista vuotta. Puvun teetin silloin ompelijalla, jonka kanssa yhdessä suunnittelimme puvun lehtikuvan ja 1700-luvun innoittamana.  Kukaan toinen ei sitä luultavasti koskaan tule pitämään, joten halusin sen esille. Silläkin uhalla, että se tärveltyisi suojaamattomana.


Ripustin puvun nukkapintaiseen vaateripustimeen makuuhuoneemme seinälle, pienen ulkona kuvatun hääkuvan viereen. On ihana muistella ikimuistoista päivää ja sitä hurjan rakastunutta nuorta tytönhupakkoa, joka puku päällä asteli isän käsipuolessa alttarille. 


Arjen painaessa niskaan, tekee hyvää hipaista sormenpäillä puvun silkkiä. Tästä kaikestahan se nuori tyttö haaveili; yhteisistä vuosista, omasta kodista, lapsista ja mielenkiintoisesta työstä. Arjen ympärille voi siis ajatella vaaleanpunaiset kehykset. Ihan niin kuin se tytönhupakkokin. Vaikka se väsyneeltä "vanhalta" naiselta hieman enemmän pinnistelyä vaatiikin. ;) 

tiistai 13. tammikuuta 2015

Nokkossämpylät



Salaattipäivänä pöytään on ihana nostaa uunituoreita sämpylöitä. Vielä parempi on jos taikinaan saa sujautettua terveellisiä raaka-aineita. Näissä sämpylöissä on nokkosta, pellavan- ja auringonkukansiemeniä, leseitä sekä spelttijauhoja. Juuren ansiosta sämpylät syntyvät joutuisasti.


Taikinan juuri:

5 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
1 pss kuivahiivaa
1 1/2 rkl nokkosjauhetta
5 1/2 dl vettä

Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita puuhaarukalla. Lisää noin 42 asteinen vesi. Peitä liinalla ja anna tekeytyä 10 minuuttia, kunnes juuri kuplii.

1 1/2 tl (ruusu)suolaa
1 dl leseseosta
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
2 dl spelttijauhoja
3 - 4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruokaöljyä

Lisää suola, leseet, siemenet ja lopuksi hiljalleen vehnäjauhoja. Vaivaa kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Lisää loppuvaiheessa öljy. Leivo taikinasta heti 20 sämpylää ja kohota pellillä 20 - 40 minuuttia. Paista 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Nauti!



torstai 1. tammikuuta 2015

Sitruunaiset minikuppikakut, gluteenittomat




Nämä pienet kuppikakut tarjoiltiin uudenvuoden juhlissa jälkiruokana. Herkullinen maku, helppo syötävyys ja söpö ulkonäkö takaavat, että näitä tehdään meillä myös tuleviin juhliin.

 Muffinssitaikina:
(n. 40 kpl)

3 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kardemummaa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
1/2 dl juoksevaa rasvaseosta
1 suuren sitruunan kuori

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää loput aineet.

Pursota tai lusikoi taikina minimuffinivuokiin. 

Paista 175 asteessa noin 16 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sitruunakuorrute:

170 g pehmeää voita
paketti tomusokeria (500 g)
puolen sitruunan kuori
1/2 - 1 sitruunan mehu
1 pkt maustamatonta tuorejuustoa

Vatkaa voi pehmeäksi. Lisää tomusokeri ja mausteet vatkaa tasaiseksi. Lisää tuorejuusto ja jatka vatkaamista kunnes kuorrute on paksua ja tasaista.

Pursota kuorrute kuppikakuille ja koristele kulta- tai lakritsijauheella ja haluamillasi koristeilla.